Lasten Lumipäivät — Yli 40 000 lasta liikkeellä lumella
Suomen Hiihtoliitto ry on hiihtolajien Suomen kattojärjestö ja Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) jäsenjärjestö. Sen alaisuuteen kuuluvat maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty.
Yhteistyömme koskee Hiihtoliiton järjestämää Lasten Lumipäivät -kiertuetta, jonka tavoitteena on tutustuttaa erityisesti alakouluikäisiä lapsia lumella liikkumiseen. Olemme vastanneet usean vuoden ajan kiertueen toteutuksesta ja koordinoinnista.
Yli 25 tapahtumaa talven aikana
Lähtökohta ja tavoitteet
Vastaamme kiertueen koordinoinnista jo neljättä kautta. Hiihtoliiton asettamana tavoitteena on ollut kasvattaa kiertuetta jatkuvasti niin osallistujamääriltään kuin tapahtumapaikkakunniltaan. Määrällisten tavoitteiden lisäksi toiveena on ollut kehittää kiertueen viestintäsisältöjä ja kumppaniyhteistyötä.
Yli10 000 osallistujaa vuodessa
Ratkaisu ja otetut askeleet
Koska paikalliset järjestäjät ovat suuressa roolissa, olemme panostaneet kiertueella heidän tukemiseensa. Tuotamme järjestäjille tukimateriaaleja tapahtumajärjestelyihin ja neuvomme heitä tapahtumien markkinoinnissa.
Olemme saaneet rakennettua yhdessä järjestäjien ja Hiihtoliiton kanssa toimivan Lasten Lumipäivät -kiertueen, jossa on ollut parhaalla kaudella mukana 14 000 osallistujaa 29 eri paikkakunnalla. Yhteensä olemme liikuttaneet vuosien aikana yli 40 000 lasta. Fyysisesti tapahtumia kiertävä koordinaattori on ottanut talven aikana parhaimmillaan yhteensä 696 764 askelta.
696 764 askelta
Asiakkaan kommentti
”Askel Sports on hoitanut kiertueen koordinoinnin erinomaisesti. Heidän osaltaan työ hoituu erittäin itseohjautuvasti ja tapahtumajärjestäjien vaihteleviin tarpeisiin vastataan kiitettävästi. Kiertueella huolehditaan aktiivisesti ja laadukkaasti tapahtumien viestinnästä ja kumppaniyhteistyöstä.
Askel Sports analysoi monipuolisesti tapahtumia ja kehittää niitä niin lasten liikkumisen, käytännön järjestelyjen, viestinnän kuin markkinoinninkin näkökulmasta. Voimme lämpimästi suositella heitä vastaaviin toimeksiantoihin.”
Sandra Sirén
seurakehittäjä