Seuratukiurakan paketointi, vm. 2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti hiljattain keväisen listansa urheiluseuroista, joille on päätetty myöntää tänä vuonna tukea seuratoiminnan kehittämiseen. ⁣

Kaikkinensa OKM jakaa seuratukea tänä vuonna 376 hankkeelle ja rahamääräisesti yhteensä noin 4,6 miljoonaa euroa.⁣

Ensinnäkin suuret onnittelut kaikille tukea saaneille seuroille! ⁣

Meille tukipäätökset sisältävä dokumentti edustaa samalla hankeyhteistyömme laadun mittaria. Se kertoo lahjomattomasti ja konkreettisesti, kuinka edellisenä syksynä onnistuimme auttamaan seuroja hankkeiden ideoinnissa ja hakemusten laatimisessa. ⁣

Iloksemme tänä vuonna kalkulaattori kertoi, että komeasti noin 87% kanssamme hakuyhteistyöhön lähteneistä seuroista sai hakemuksellensa myöntävän päätöksen. ⁣

Seuratukipalvelumme debyyttikaudella (keväällä 2021) vastaava lukemamme oli 86%. Selvästi lisääntyneestä hakemusmäärästä huolimatta pystyimme näin ollen tuottamaan paitsi tasaisen vahvaa laatua, myös hitusen jopa parantamaan tulosta. ⁣

Vertailun vuoksi: kaikista hakemuksista tänä vuonna noin 54% sai myöntävän päätöksen. ⁣

Olemme syystäkin ylpeitä onnistumisista ja sitäkin iloisempia tukea saaneiden yhteistyöseurojemme puolesta. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa myös nöyryys ja napata kaikki mahdollinen oppi matkaan jatkoa ajatellen. ⁣

Vaikka täydellinen saldo ei näillä hakemusmäärillä välttämättä olekaan realististinen haave, harmittaa jokainen kielteinen päätös yhtä paljon. Sellaisen saaneiden seurojen kanssa perehdymmekin tarkasti syihin, joiden vuoksi seulaa ei tällä kertaa onnistuttu läpäisemään. Yhdessä löydämme myös varmasti keinot, joiden avulla hankkeet pystytään hiomaan myöntökuntoon seuraavaa hakua varten.⁣

Syksyn pimetessä ja lehtien pudotessa on taas aika kääriä hihat uudenkarheaa seuratukiurakkaa varten. Silloin laitamme jälleen kaiken peliin entistäkin vahvempina. Jos itsellesi tärkeä seura tarvitsee tuolloin hankkeellensa idearikkaan sparraajan ja hakemuksellensa osaavan tekijän, olemme aina valmiina.⁣

Ja vaikka seuraavaan seuratukikierrokseen on nyt paljon matkaa, ei koskaan ole haitaksi olla hyvissä ajoin liikenteessä. Muistutamme myös, että palvelemme vuoden ympäri niin seurojen kuin muidenkin urheiluorganisaatioiden hankemahdollisuuksiin liittyvissä asioissa.

Ole siis rohkeasti meihin päin yhteydessä milloin vain, mikäli haluat jutella suunnitteilla olevista hankekuvioista.