
Sanna Pusa vahvistamaan Askel Sportsin kasvua
Jo reilun kahden vuoden vilkkaaseen ikään ehtinyt Askel Sports kulkee iloisesti kasvun tiellä. Hiljattain pääsimme ottamaan jälleen merkittävän kehitysaskeleen, kun tiimiämme liittyi vahvistamaan urheilun asiantuntijatehtävien moniottelija Sanna Pusa.
Sanna on koulutustaustaltaan liikunnan yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta, jossa hän on suorittanut myös kauppatieteiden ja it-alan opintoja. Sanna on tunnettu monipuolisuudestaan, sillä hän on ehtinyt tarkastella urheilun ja liikunnan kenttää niin huippu-urheilijana, seura-aktiivina, lajiliiton luottamushenkilönä kuin tutkijanakin.
Uuteen rooliinsa tuore vahvistuksemme on hypännyt innolla:
”On mahtavaa päästä mukaan kehittämään Askel Sportsia yrityksenä ja toteuttamaan mielenkiintoisia projekteja yhdessä asiakkaidemme kanssa! Olen saanut seurata yrityksen tarinaa sen alkutahdeista asti, ja nyt oli otollinen hetki liittyä mukaan remmiin. Käynnissä on monia innostavia ja meitä kaikkia sopivasti haastavia projekteja, joihin tuon mielelläni oman asiantuntijuuteni mukaan”, paketoi Sanna tunnelmansa.
Askel Sportsin perustajat Julius Jousi ja Henri Pelkonen puolestaan myhäilevät tyytyväisinä:
”Tunnemme Sannan hyvin jo opiskeluvuosiemme ajalta, ja kyseessä on monella tapaa harvinaisen hienosti Askel Sportsiin sopiva henkilö. Sanna on erittäin kyvykäs tekijä, jolla on valtavasti annettavaa niin asiakkaillemme kuin yrityksellemme. Hän suhtautuu työhönsä muun tiimimme tavoin omistautuneella ja kunnianhimoisella asenteella, unohtamatta kuitenkaan koskaan niin hyvän kuin huonon huumorin tärkeyttä. Yhteisömme saa Sannasta luottotyypin, joka hoitaa tehtävänsä takuuvarmalla laadulla ja auttaa klassisesti ketjukavereitaan yhä parempiin suorituksiin.”
Lämpimästi tervetuloa Askel Sportsiin, Sanna!